Venäjän talous Putinin aikana
”Venäjän imusta hyötyy Suomi”

Tuomas Komulainen, Vesa Korhonen, Seija Lainela, Jouko Rautava ja Pekka Sutela arvioivat selvityksessään Suomen pankin Siirtymätalouden tutkimuslaitoksella Putinin ensimmäisen presidenttikauden taloudellista perintöä (Bofit Online 4/2004). Kirjoittajat toteavat aivan ensimmäiseksi, että Venäjän talous on kasvanut vuoden 1998 rahoitus- ja valuuttakriisin jälkeen viidessä vuodessa lähes 40%. Mutta toteavat heti perään, että Venäjän talous on kuitenkin kooltaan edelleen varsin pieni ja keskimääräinen elintaso matala. Kuten lukuisat muutkin selvitykset, myös tämä toteaa, että jatkossa Venäjän talouskasvu ei voi pohjautua niille tilapäisille tekijöille – ruplan kurssin romahdukselle (1998-1999) sekä raaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen huimalle nousulle (1999-2000 ja 2003-2004), jotka ovat aikaansaaneet suuren osan talouden kasvusta vuoden 1998 kriisin jälkeen. Myöskään pelkästään energian ja raaka-aineiden avulla ei voida nostaa koko Venäjän elintasoa. Energian ja metallien iso osuus pienehkössä taloudessa kuvastaa myös talouden muiden sektoreiden kehittymättömyyttä.

Liiketoimintaympäristö normalisoitunut

Kirjoittajat asettavat edelleen kysymyksen, onko liiketoimintaympäristö normalisoitunut Venäjällä. Venäjä on siirtynyt Jeltsinin kauden hallitsemattomasta tilanteesta Putinin ajan suunnitelmallisuuteen. Markkinataloudelle elintärkeitä instituutioita on ryhdytty rakentamimaan. Talous on muuttunut merkittävästi 1990-luvun jälkeen. Ratkaiseva käänne oli vuoden 1998 rahoituskriisi, joka osoitti syvien rakennemuutosten välttämättömyyden. Siirtymätalouden tutkimuslaitoksen tutkijat totevat myös monien yllättyneen, että presidentti Putin onnistui ensimmäisenä kautenaan ajamaan läpi merkittäviä radikaaleja talousuudistuksia maanomistuksessa, oikeuslaitoksessa, verotuksessa, rahoitusjärjestelmissä, yritysrakenteissa, tullijärjestelmässä ja valuutansäätelyssä. Putinin toisen kauden haasteina ovat lakien käytännön toimivuuden takaaminen julkista sektoria uudistaen.  Kirjoittajat eivät luo vieläkään ruusuista tilannetta: ”Venäjän markkinat ovat koko Neuvostoliiton jälkeisen ajan olleet erittäin vaativa toimintaympäristö. Alkuaikojen kaaoksen jälkeen tilanne on helpottunut 2000-luvulla jossain määrin, mutta käynnissä olevat muutokset niin lainsäädännössä kuin julkisessa hallinnossa koettelevat edelleen yrityksiä” (s. 10).

Venäjän imussa

Venäjän talouden myönteiset seikat eivät unohtuneet tutkijoilta, vaikka ne saavat tarpeettoman vähän julkisuutta.  Taloustieteilijöiden skenaario on arvokasta kuultavaa: ”Venäjän talouden avautuminen, ruplan reaalinen vahvistuminen ja hyvän maksuvalmiuden takaava erittäin suuri vaihtotaseen ylijäämä pitävät yllä voimakasta tuonnin kasvua lähivuosina. Venäjän imusta hyötyy Suomi, sillä kilpailukyvyssämme ei markkinaosuuksilla mitaten ole tapahtunut suuria muutoksia euron vahvistumisesta huolimatta. Vuonna 2003 Suomen osuus Venäjän koko tuonnista oli noin 3 %. Viime vuosina Venäjän-vientimme kasvua on ylläpitänyt erityisesti teleala, sillä alan vienti on kännyköiden ansiosta kasvanut tällä vuosikymmenellä vuosittain 40-80 %. (s. 14)”

Kansantaloustieteilijät eivät usko Putinin pyrkimystä autoritaarisen valtion rakentamiseen merkitsevän yritystä palata menneeseen: ”Valtakunnan johto on vilpitön nähdessään maansa osana Eurooppaa. Uskolla johonkin myyttiseen Euraasiaan ei ole kantovoimaa” (s. 15). Autoritaarisessa järjestelmässä on kuitenkin riskit, koska järjestelmä on vakaa vain niin kauan kuin auktoriteetti on vallassa.