Juha Molari

 MIKSI RUPLAN ARVO LASKEE? 

RUPLAN KURSSIKEHITYS

Kävin helmikuussa 2003 haastattelemassa suomalaisen huonekalutehtaan toimitusjohtajaa. Tämä johtaja kertoi, kuinka dramaattisesti yrityksen Venäjän vienti romahti vuoden 1998 lopussa ruplan ulkoisen arvon romahduksen seurauksena. Koko toimiala koki kovia 1998 luvun lopussa, kuten näkyy tilastoista.

Kävin vuoden 2002 lopussa Pietarissa. Olin ylpeä kun sain venäläisen ystävän avustuksella 33 ruplaa yhdestä eurosta. Pari viikkoa myöhemmin sama vaihtokurssi oli tarjolla jo Helsingin itäkeskuksessa yleisessä valuutan vaihtopisteessä. Toukokuun lopussa 2003 sai eurosta 36 ruplaa. Ruplan ulkoisen arvon muutokset herättivät mielenkiintoni. Miksi ruplan arvo laskee?

Venäjän ruplan valuuttakehitystä ovat seuranneet intensiivisesti myös muut kuin yksityiset turistimatkustajat. Suomalaisille vientiyrityksille vuoden 1998 ruplan romahdus aiheutti suuria vaikeuksia. Yllättäen suomalaisista tuotteista tuli liian kalliita venäläisten asiakkaiden ostettaviksi.  Tässä raportissa osoitetaan, että vuoden 1998 ruplan romahdus oli monen tekijän summa, mutta nyt Venäjän kansantalous on erilaisessa tilanteessa, tervehtyneessä tilanteessa.

1. Historiallista taustaa vuoden -98 ruplan romahdukselle

BKT laski Neuvostoliiton hajottua Venäjällä kolmen peräkkäisen vuoden aikana keskimäärin noin 10 %, esimerkiksi vuodesta -92 vuoteen 93 lasku oli 15 %-20 % (tilastoissa eri lukuja).  Inflaatio jatkui alueen ongelmana. Inflaation vuoksi useissa itsenäistyneissä valtioissa väheksyttiin omaa valuuttaa. Venäjällä hinnat nousivat 940 %, verrattuna vuoteen 1992 nousu oli 1300 %. Inflaation suuruus syntyi pitkälle rahan määrän kasvusta liiallista matala-korkoisten luotoista yritysten tukemiseksi ja tuonnin voimakkuudesta. Vuonna 1992 markkinatalouteen siirtyminen ja hintojen vapauttaminen johti Venäjällä palkkojen ja eläkkeiden väliseksi epäsuhdaksi. Peruselintarvikkeiden hinnat kohosivat monien palkansaajien ulottumattomiin.   Neuvostoaikana tavaran puutteessa rahat kasaantuivat kansalaisten säästöiksi. Rahamäärä ei vastannut todellista tuottavuutta, joten hintojen vapautuessa inflaatio mitätöi rahan arvon ja kymmenet miljoonat venäläiset menettivät elinikäiset säästönsä. 

Venäjällä taloudellinen tulos laski noin 40 % edellisistä kolmesta vuodesta, virallinen työttömyys oli lokakuussa 1993 vain 1,3 %, mutta luku ei kerro todellista tilannetta. Vuoden 1991 Työvoimalakiin saakka oli rikollista olla työtön Neuvostoliitossa ja lain jälkeen työttömyys oli epäkunnioitettavaa. Työttömäksi rekisteröityminen oli itsessään vaivalloista, koska vaadittujen dokumenttien. Perheavustus, äitiysloma ja sairaspalkka tuottavat vaikeuksia kaikkien maiden hallituksille, mutta erityisesti Venäjällä, jossa valtioyritysten toiminta romahti. Uudet avustukset, kuten työttömyysturva täytyi järjestää jollakin tavalla. Kommunistihallitukset olivat antaneet eläkelupaukset kansalaisilleen, joita heidän seuraajat eivät kyenneet kunnioittamaan.

Valtioyritysten lunastamista vaikeutti pankkijärjestelmän kehittymättömyys sekä kokemuksen puute yrityssektorin luototuksesta. Yksityissektorin kasvu merkitsi, että hallitusten edellytykset kerätä tuloja riippui verotusjärjestelmän kehityksestä. Seurauksena olikin laajoja budjettialijäämiä.  Venäjän bruttokansantuote laski 12 % vuonna 1993, kun se oli laskenut 15-20 % jo 1992. Teollisuustuotos oli laskenut 1993 16,4 %, ja vuotta aiemmin jo 18,8 %.   Budjettivaje oli 1993 10 % BKT:sta. Väestöstä vain 10 % koki elinolojensa parantuneen.   Keskuspankin johdolla (Geraschenko) oli suuria erimielisyyksiä talousministeriön kanssa, jonka johdossa oli Boris Fedorov.  Vuonna 1993 oli inflaatio 20 % kuukaudessa. Heinäkuussa 1993 keskuspankki julisti, että ennen vuotta 1993 käytetyt ruplat eivät ole enää laillisia maksuvälineitä, mikä johti pyrkimykseen vaihtaa valuuttaa sallitun ajan kuluessa. Inflaatio kasvoi. Keskuspankki arvioi että venäläiset yritykset pitivät 15,5 miljardia dollaria vieraassa länsimaisissa valuutoissa, koska eivät luottaneet Venäjän talouteen. Luvattu apu Kansainvälisestä valuuttarahastosta ei tullut, koska se oli sidottu Venäjän talousreformiin ja stabilisoimiseen. Vuonna 1994 rahapolitiikan tärkein saavutus oli inflaation hillintä, mutta esimerkiksi budjetista kiisteltiin puoli vuotta. Tärkeimpinä talouspoliittisina päämäärinä Venäjällä pidettiin vuosikymmenen puolessa välissä ulkomaankaupan vapauttamista, mitä jouduttiin kuitenkin lykkäämään tai kokonaan perumaan.

BKT laski edelleen 27 %, tuotanto 8 % ja investoinnit 27 % vuoden 1995 ensimmäisellä puoliskolla (y-to-y). Maatalous kärsi pahasti. Pääosa Moskovassa myydystä ruoasta oli tuontiruokaa. Noin 18 % väestöstä eli alle köyhyysrajan. Toisaalta Venäjällä oli jo niukka vaihtotaseen ylijäämä, vaikka ei vielä 2000-luvun tasoa. Syksyllä 1995 noin 500 miljoonaa dollaria riskipääomaa virtasi kuukausittain. Palvelusektori kehittyi voimakkaasti. Yksityistämisen seurauksena 1995 jo puolet työvoimasta työskenteli yksityisellä sektorilla. Suurimmat konfliktit keskittyivät budjettiin vuonna 1995. Vuoden 1995 budjetti oli jo voimakkaasti kiistanalainen joulukuussa 1994. Tuo budjetti oli säästöbudjetti, jota Tshernomyrdin tuki voimakkaasti. Budjetti oli laadittu pikemmin Kansainväliselle valuuttarahastolle (IMF) kuin duumaa varten. Budjetissa annettiin tiukat ohjeet rahanpainamista vastaan budjettivajeen täyttämiseksi, kiinnitetty vaihtokurssi, ja suunniteltu 13 miljardin dollarin länsiapu.  Vuonna 1994 oli verojen kertymä vain 11 % BKT:sta. Puolet säästöistä oli vieraassa valuutassa.  Venäjän federaatio oli niin väestöllisesti kuin alueellisesti vain pieni osa kommunistista Neuvostoliittoa. Osa luonnonvaroista jäi itsenäistyneiden valtioiden alueelle. Venäläisten BKT per capita myös laski. Alueellisesti syntyi myös erilaistumista. Moskovassa työttömyys hävisi nopeasti, kun muualla Federaatiossa todellinen työttömyys säilyi korkeana. Moskovan väestön ansiotulojen suhteellinen osuus koko Venäjän federaation ansiotuloista kasvoi koko 1990-luvun erittäin voimakkaasti. Tämä merkitsi, että Moskovasta tuli erittäin kallis kaupunki useimmille venäläisille, jotka eivät itse Moskovasta. Teollisuustuotannon painopiste väheni Moskovassa, sen sijaan vähittäiskauppa ja palveluelinkeinot keskittyivät yhä enemmän Moskovaan (ks. kaavio 1). Teollisesta tuotannosta vain elintarviketeollisuuden painopiste lisääntyi Moskovassa. Myös ulkomaankaupassa yhä useammat tuotteet tuotiin Venäjälle Moskovan kautta.

Kaavio 1. Moskovan talousalueen muutos 1990-luvulla

Lähde: Правительство Москвы. www.mos.ru.	Moskovan ominaispaino % suhteessa Venäjän federaatioon
	1990	2001
Pysyvän väestön asukasluku	6,1	5,9
Elinkeinoyritysten lukumäärä	6,9	8,3
Työttömien lukumäärä	7,2 (1992)	1,3
Työvoimatoimistoon rekisteröityneiden työnhakijoiden lukumäärä	4,2 (1992)	3,1
Virallisten rekisteröityjen yritysten lukumäärä	10,4	23,2
Väestön tulotaso. Nimelliset tulot.	9,7	22,9
BKT	10,2 (1994)	16,3 (1999)
Teollisuustuotannon voluumi	6,8	4,9
Kiinteän pääoman sijoitukset	6,0	11,8
Vähittäiskaupan liikevaihto	11,8	29,5
Palvelut	11,7	28,5
Ulkomaankauppa	16,3 (1995)	11,6
Vienti	10,3 (1995)	5,4
Tuonti	24,2 (1995)	23,7

Talouskriisi jatkui koko vuoden 1996. Kauan odotettu kääntyminen kehitykseen ei tapahtunut. BKT jatkoi laskuaan, kun tuotanto oli vuonna 1996 kokonaiset 6 % alhaisempi kuin 1995.  Ulkomaiset sijoittajat olivat yhä valmiimmat Venäjälle, mutta kokonaisuudessaan investoinnit olivat liian vähäisiä vaikuttaakseen taloudellista kasvua. Budjetti alijäämä oli ongelmana ja uhkasi kasvaa suunniteltua suuremmaksi.  Inflaatioprosentti laski hitaasti vuoden aikana. Vuoden 1996 kokonaisinflaatioksi muodostui 21,8 %.  

Vuosi 1996 alkoi yllättävästi, kun tammikuussa presidentti Jeltsin erotti Tshubaisin, joka oli ollut reformin perushahmoja. Vastoin olettamuksia Jeltsinin uudelleen valinnan jälkeen talouspolitiikka palasi reformaattorien ohjaukseen.  Vaalitaistelun aikana Jeltsin teki populistisia lupauksia ja veromyönnytyksiä. Nämä auttoivat häntä voittamaan vaalit, mutta lähes kaikki peruutettiin hänen virkaanastumiskuukauden aikana.  Palkkojen ja eläkkeiden maksut olivat myöhässä. Tuen lopettaminen teollisuudelle aiheutti työttömyyttä. Kesällä 1996 työttömyys kohosi 15 % työvoimasta Venäjän federaatiossa, kun taas Moskovassa työllisyystilanne parani. Vuoden 1996 aikana oli useita lakkoja.  Lännestä jatkui talousapu Venäjälle, jotta talousreformi jatkuisi. Helmikuussa 1996 Federaation hallitus neuvotteli kolmen vuoden 10,2 miljardin dollarin lainan Kansainvälisen valuuttarahaston kanssa. Tämä oli IMF:n historian toiseksi suurin laina sekä merkittävä lainsimainen luottamuksen osoitus Venäjän talousreformia kohtaan sekä tuki Jeltsinin ehdokkuudelle. IMF veloitti tiukkoihin toimenpiteisiin inflaation hillitsemiseksi, budjettivajeen suhteen sekä vientitariffien uudistamiseksi. Laina maksettiin kuukausittain osamaksuerinä, jotka voitaisiin vetää pois aina, jos IMF uskoi, että Venäjä ei saavuta tavoitteitaan (näin tapahtui heinäkuussa, lokakuussa, marraskuussa 1996).   Vuoden 1996 aikana kauppaa liberalisoitiin merkittävästi. Hallitus ilmoitti päämääräkseen tehdä ruplasta täysin vapaasti vaihdettava valuutta kauppataseen toimia varten.  Federaation hallitus menestyksellisesti laski Venäjän ensimmäiset euroon sidotut oblikaatiot vuoden 1996 lopulla. Yhdysvaltalaiset ja Eurooppalaiset toimistot luokittelivat Venäjän ensimmäistä kertaa luottoluokitukseen vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen. Venäjän BB luokitus salli federaation hallitusta lainaamaan kohtuullisemmalla korolla kuin tähän saakka oli ollut mahdollista.  Veronkerääminen oli federaation hallituksen suuri ongelma keväällä 1996. Federaation hallituksen verotulot olivat tipahtaneet puoleen vuoden 1995 tasosta.  Tämä heijasti hallinnon tehottomuutta. Monet yritykset toimivat maksamatta veroja.  Presidentti ja parlamentti olivat väittelyssä maan yksityisomistuksesta. Presidentti Jeltsinin mukaan maanviljelijöillä oli oikeus myydä ja vuokrata maanviljelysmaata. 

Vuoden 1997 aikana bruttokansantuotteen lasku loppui.  Eräs panos kasvuoptimismille oli hallituksen jatkunut menestys hillitä inflaatiota. Kuluttaja-hinta –inflaatio oli 11.3 % vuona 1997, kun 1996 se oli 21.8 %.  Maaliskuussa 1997 tilanne muuttui dramaattisesti hallituksen uudelleenjärjestelyinä. Nuoret reformaattorit lisäsivät painostusta kaasumonopoliyritystä Gazpromia kohtaan verotuksen ja eläkkeiden maksun vuoksi.   Ulkomainen rahoitus lisääntyi 1997. Kun 1996 Venäjä oli saanut kansainvälisen luottoluokituksen, hallitus aloitti euro-oblikaatioiden myynnin länsimarkkinoilla. Moskova, Pietari ja Nizhny Novgorod laittoivat myös liikkeelle euro-oblikaatiot.  Ulkomaisen pääoman tulo oli monessa suhteessa tervetullut, mutta sisälsi myös uhkatekijöitä. Vuoden 1997 ensimmäisellä puoliskolla Venäjälle saapui paljon portfolio sijoituksia. Tämä merkitsi, että sijoitukset myös poistuivat nopeasti maasta.    Useimmat venäläisten oblikaatioiden kaupat tapahtuivat Moscow Interbank Currency Exchange kautta (noin 75 %).  Kotimaisten oblikaatioiden kauppa on ollut kuitenkin kauan kehittymätöntä. Kehitystä on estänyt GKO-OFZ kaupan sanelema kansainvälisten lainojen korkea hinta. Syrjivän lainsäädännön ja Venäjän luottojärjestelmien puuttumisen tähden ovat ulkomaiset lainat tuntuneet houkuttelevilta, vaikka ne olisivatkin euroon sidottuja. Kun Venäjän valuutan arvo suhteessa euroon ja dollariin jatkuvasti devalvoituu, niin näiden lainojen hinta on lopulta korkea.  FSCM rekisteröintijärjestelmää obligaatioille pidetään yhä edelleen vielä 2000-luvullakin liian monimutkaisena. Valmisteluvaihe rekisteröidä oblikaatio vie vähintään 2-5 kuukautta tuhoten varsinaisen lyhyt-aikaisen obligaation tarkoituksen. FSCM päätöslauselma nro. 27 vuodelta 2001 (19.10) “Obligaatiostandardeista” ei yksinkertaistanut tai nopeuttanut tuota vanhaa menettelytapaa. Venäjän euro-obligaatioiden kehityksen ensivaihe oli 1997-1998. 

Vuoden 1998 budjetti oli suora jatke vuoden 1997 budjetille. Myös hallitus esitti uuden verolain. Ehdotukset eivät olleet kommunistienemmistöisen duuman suosiossa. Uuden verolain pyrkimyksenä oli yksinkertaistaa verotuksen rakennetta vähentäen erilaisten verojen määrää 200:sta 28:an. Länsimaiset sijoittajat näkivät, että uuden verolain käsittely oli merkittävä tekijä luomaan epäuskottavuutta Venäjän verojärjestelmää kohtaan.  Uusi hallitus loi pitkänaikavälin ohjelman leikatakseen valtion kuluja kotitalouksien avustuksista ja talouksien palveluksista (kaasu, sähkö, lämmitys, vesi). Venäjän useimpien kaupunkien budjetit olivat pääasiallisesti kotitalouksien subventioita.  Veronkeräämisprosentti jäi alhaiseksi. Federaation verovarannot olivat vain 8.1 % BKT:sta. Tästä oli seurauksena, että federaation hallituksen kyky vähentää valtion alijäämää heikkeni.   Vuoden 1998 kriisin aikana Venäjä jätti maksamatta velvollisuuksiaan. Moskova, Leningrad oblast, Orenburg oblast ja Omsk oblast eivät myöskään maksaneet kansainvälisiä velkojansa.   

Venäjän taloudellinen ja poliittinen kriisi kärjistyi vuoden 1998 elokuussa.  Venäjä laski ruplan kellumaan ja devalvoi valuuttansa pankkijärjestelmän uhatessa kaatua 17.8.1998. Viikkoa myöhemmin, 26.8.1998, rupla menetti lähes 40% arvostaan Saksan markkaan nähden ja Venäjän keskuspankki lopetti sen tukemisen ja ulkomaisten valuuttojen myynnin. Ruplan devalvoimisen seurauksena pankkijärjestelmä ja verojen keruu lamaantuivat. Venäjä ajautui taloudelliseen ja poliittiseen kriisiin. Venäläiset yrittivät nostaa pankeista varojaan ja hamstrata tavaroita ja elintarvikkeita hinnankorotuksien pelossa. Hallitus ilmoitti kyvyttömyytensä maksaa takaisin osaa lyhytaikaisista lainoistaan ajallaan. Duuma vaati sairasta ja ajoittain muissa maailmoissa liikkunutta presidenttiä eroamaan,  mutta Jeltsin kuitenkin torjui nämä vaatimukset. 23.8.1998 Jeltsin erotti Sergei Kirijenkon hallituksen ja nimitti uudeksi pääministeriksi viisi kuukautta aiemmin erottamansa Viktor Tshernomyrdinin. Duuma ei  hyväksynyt nimitystä ja hylkäsi kaksi kertaa peräkkäin Tshernomyrdinin nimityksen. Jos duuma olisi tehnyt sen vielä kolmannen kerran, olisi Jeltsinin täytynyt hajottaa duuma. Jeltsin antoi periksi ja nimitti pääministeriksi ulkoministeri Jevgeni Primakovin, jolla ei ollut talouspoliittista kokemusta, eikä hänen uskottu rohkenevan jatkaa talouden uudistuksia ja tarttua Venäjän suureen budjettivajeeseen sekä muihin talousongelmiin. Osakemarkkinat romahtivat pahasti 1998. RTS indeksi laski 96 % lokakuussa 1997 lokakuuhun 1998.  

Jouko Rautava ja Pekka Sutela (2000:300) toteavat yksiselitteisesti Venäjän markkinatalouden kestävän kehityksen ennakkoedellytykseksi investointien välttämättömyyden. Jeltsinin - Tshernomyrdinin hallitukset  tekivät sen  analyysivirheen, että budjetin alijäämän kattamiseksi päästivät ulkomaalaiset ostamaan velkapapereita ja keinotteluluontoinen pääoma vyöryi maahan, joka takaisin kääntyessään johti elokuussa 1998 kriisiin (Tiusanen 1999; Rautava & Sutela 2000:301). Ruplan ulkoisen arvon nopea romahdus tapahtui vaikka vaihtotaseessa ei ollut alijäämää eikä hinnoissa ollut rajua nousukierrettä. Valtiontaloudessa verokertymät olivat jatkuvasti jääneet selvästi jälkeen budjetin määrittelemistä lukemista. Kesällä 1998 valtion oli pakko tunnustaa kyvyttömyytensä hoitaa velkasitoumuksiaan. Kotimainen säätäminen oli myös jäänyt vähäiseksi. Alhaisten tulojen lisäksi puuttunut varsinainen rahatalous estivät kotimaisen säästämisen. Vaihdantatalous ei luonut säästämiselle edellytyksiä. Kotimaisen säästämisen ja sijoittamisen niukkuus on toistaiseksi rajoittanut Venäjän investointeja ja samalla yritystoiminnan kustannustehokkuuden parantamista ja taloudellista kasvua (vrt. säästämisen ja investoinnin suhteesta talouskasvuun Mäkelä 1999, joka kyseenalaistaa yhtälön; vrt. toisaalla Hjerppe-Vartia 1998:36-39; Sloman 2001:258-260).

Venäjällä on luonnonvaroja ja työvoimaa, mutta tuotannontekijämarkkinoilla oli ongelmana pääoman hankkiminen (värikäs kuvaus ongelmista Kallonen & Ketola 1996:101-106). Niin tuotannon organisointi, työnjako, työnjohto, yrityskulttuuri ja monet tuottavuuteen ja kustannustehokkuuteen vaikuttavat seikat jäivät saavuttamatta. Investoinnit olisivat mahdollistaneet tulevaisuudessa suuremman tuotannon, mutta tuotantomahdollisuuksien lisäämiseen ei kyetty niin usein kuin olisi ollut toiveita. Moskovan ja Pietarissa kehityksen mahdollisuudet ovat olleet keskimääräistä paremmat, jos näitä kaupunkeja verrataan muihin Venäjän Federaation alueisiin, koska nämä kaupungit ovat jossakin määrin saaneet tuekseen ulkomaisia sijoittajia, vaikka myös nämä suurkaupungit ovat kokeneet 1990-luvulla huomattavan investointien laskun (kaavio 9). 

Kaavio 2. Kiinteiden investointien voluumi Moskovassa 1990-luvulla

Kaavion selitykset: salmiakkiviiva – kaikki investoinnit; neliöviiva – tuotannolliset investoinnit; kolmioviiva – ei-tuotannolliset investoinnit. Lähde: Правительство Москвы. www.mos.ru.

2. Vaihtotaseen vaikutus valuuttakurssiin

Vaihtotase saadaan yhdistämällä kauppatase, palvelutase, tuotannontekijöiden ja tulonsiirtojen tase. Tavaroiden vienti on ulkomaanvaluutan tarjontaa lisäävä tekijä. Alijäämäinen vaihtotase tarkoittaa, että maa on saanut juoksevista ulkomaisista liiketoimistaan vähemmän maksuja kuin se on samaan aikaan suorittanut maksuja ulkomaille.  

Kelluvien valuuttakurssien järjestelmässä valuuttojen kysyntä ja tarjonta määräävät valuuttakurssit.  Kotimaanvaluutan ulkoisen arvon devalvoituminen korjaa ulkomaanvaluutan liikakysyntää. Kun vaihtotase on ylijäämäinen, niin oman valuutan ulkoinen arvo vahvistuu, mikä heikentää kansainvälistä kilpailukykyä  Kelluva valuutta hoitaa siis ulkoisen tasapainon itsessään. 

Dabrowski, Paczynski ja Rawdanowicz (2001) ovat tehneet hyvin seikkaperäisen selvityksen rahan määrän ja vaihtokurssin sekä toisaalla inflaationasteen välisistä suhteista Venäjällä, mutta tässä raportissa on nyt mahdollista vain lyhyesti viitata muutamiin seikkoihin tuosta artikkelista. He käyvät keskustelua ns. Mundell-Flemming mallista ja ”mahdottomasta kolminaisuudesta”, vaihtokurssin stabiilisuus, monetaarinen itsenäisyys ja finanssimarkkinoiden integraatio. Kukin em. tekijöistä on suuri teema, kun pohditaan ruplan arvon muuttumista. Vaihtotaseen ylijäämä on lisännyt valuuttavarantoa Venäjällä.

Vaihtotaseen ylijäämän seurauksena Venäjälle kertyy ulkomaan valuuttaa entistä enemmän.  Ruplan arvo on devalvoitunut, mutta tämä ei ole tapahtunut sen vuoksi, että Venäjän vienti olisi kokenut ongelmia. Viennin kasvu, ylijäämäinen vaihtotase ja jatkuvat inflaatiopaineet ovat tapahtuneet yhtäaikaisesti Venäjällä.  Keskuspankin johtaja Sergei Ignatiev ilmoitti vuoden 2002 aikana (ks. Recep 2002), että keskuspankki oli tuolloin valmis vuoden lopulla käyttämään valuuttavarantoaan ruplan tukemiseksi estääkseen ruplan arvon laskun. Ruplan arvo laski kuitenkin jossakin määrin. Ruplan laskua ei ole keskuspankki kyennyt hillitsemään suhteessa euroon. Dollarin suhteen ruplan devalvoituminen on hidastunut Yhdysvaltojen oman talouden ongelmien tähden.

            Lähde:

                             Римма Ахмирова (22.1.2003). В какой валюте лучше хранить свои деньги. S. 7. Комсомольская правда.

                      Venäjällä on vaihtotase ollut viime vuodet ylijäämäinen, ruplan arvo on devalvoitunut ja lisäksi on ilmennyt voimakasta inflaatiota (toki pienempää kuin aiemmin).  Venäjän Federaation keskuspankki ei ole kyennyt korkealla ohjauskorollaan hillitsemään inflaatiota. Pääomatase (suorat sijoitukset ja arvopaperisijoitukset) on säilynyt alijäämäisenä, ilmeisesti odotettujen valuuttakurssimuutosten hillitsemänä ja voitto-odotusten ohjaamana.  Varsin suuri osa pääomataseen sijoituksista on varakkaiden venäläisten tekemät sijoituksia Neitsytsaarille ja Kyprokselle.  Inflaation tärkeä tekijä on ollut valuuttakurssimuutokset ja niihin liittyvät odotukset (odotusten vaikutusta inflaatioon korostavat mm. Kontulainen & Tarkka 1998:343; ks. Dabrowski & Paaczynski & Rawdanowics 2001) sekä julkisen velan kustannukset.  Kansainvälisellä taloudella, ruplan devalvoitumisella ja julkisen velan kustannuksilla on ollut vaikutusta kansantalouden inflaatioon.  Julkisen velan kustannukset menettävät kuitenkin huomattavasti merkitystä Venäjän kansantaloudessa, koska ylijäämäinen budjetti, vanhojen velkojen poismaksaminen sekä uuden velan alhainen korko vaikuttavat edullisesti Venäjän talouteen.

 

 Lähde: Dabrowski-Paczynski-Rawdanowicz 2001.

Vientikysynnän muutokset ovat tärkeä suhdannevaihtelujen aiheuttaja. Huoltotaseyhtälön mukaan vienti X on osa kokonaiskysyntää ja tuonti M on osa kokonaistarjontaa eli BKT + M = C + I + G + X.   Venäjän kokonaistaloudellinen hyvinvointi on sitä suurempi, mitä korkeampi maan vientituotteiden hinta on suhteessa maan tuontihyödykkeiden hintaan maailmanmarkkinoilla (ns. ulkonainen vaihtosuhde, external terms of trade).   

Lähde. Russian Economic Trends Monthly. 14.10.2002.

Venäjän ulkomaankaupantilastoihin perustuva kauppataseen ylijäämä lienee jossakin määrin tilastoitua pienempi, koska tilastoimatonta tuonti lienee enemmän kuin harmaata vientiä (ks. esim. Rautava & Sutela 2000:231).   Rahoitustase osoittaa vuonna 2002 Venäjän federaatiossa, että pääoman vienti ($ 2,1 miljardia) on ollut suurempi kuin pääoman tuonti ($ 0,8 miljardia). Lisäksi lainat (-1,1, miljardia $) ja kauppaluotot (2,4 miljardia $) kertovat maksuvirran suuntautuneen ulkomaille. Interfaxin (18.5.2002) tietojen mukaan pääoman vienti on ollut enemmän spekulatiivista ja kohdistunut lyhytaikaisiin sijoitustodistuksiin.  Vaihtotaseen tiedot osoittavat, että vuonna 2000 olivat kauppataseen ylijäämät huomattavasti suuremmat kuin 2001 tai 2002, vaikka julkisuudessa on runsaasti esillä, kuinka öljy luo erityisesti tällä hetkellä Venäjän vaihtotaseeseen ylijäämää. Kauppataseessa on öljyn painoarvo vähentynyt, vaikka on hyvä keskeinen (kohdemaiden ja tuotteiden suhteen analyysi, ks. Hare 2002).

                      3. Rahapolitiikka

                 Rahan tehtävänä on olla vaihdon väline, arvon mitta ja arvon säilyttäjä. Raha voi olla vaihdon välineenä yhteiskunnallisen sopimuksen tähden.  Kansalaisten kunnioitus valtion omaa virallista vaihdon välinettä kohtaan ei ole selkeä. Rupla arvon mittana on suuresti muuttanut arvoaan – lähinnä inflaation myötä. Raha voi toimia myös arvon säilyttäjänä, mutta venäläisten luottamus ruplaan varallisuuden sijoituskohteena on hyvin olematon. Raha on toki likvidiä, mutta venäläiset ovat pitäneet likvidit rahasäästöt pikemmin dollareissa kuin ruplassa. Epäluottamus ruplaa kohtaan sekä odotukset inflaatiosta ovat itsessään myös vaikuttaneet inflaation nousuun, mikä lisää paineita pitkien markkinakorkojen kohoamiselle. Pankkien luotonantoa rajoittavat Venäjällä huolet vakavaraisuudesta ja myönnettyihin luottoihin liittyvät riskit.  Venäjän Federaation hallitus on keväällä 2002 korottanut pankkien lakisääteistä vakavaraisuusvaatimusta. Huhtikuussa 2002 ARCO, ”Luotto-organisaatioiden uudelleenjärjestämistoimisto”, rajoitti toimilupia. Venäjän pankkisysteemissä on yhä 650 pankkia, joiden toimiluvat peruutetaan. Kevään 2002 päätöksen jälkeen monet yhden henkilön pankki- ja rahanvaihtoyritykset jatkavat kuitenkin vielä harmaata toimintaansa.

                 Rahapolitiikka koostuu niistä toimista, joilla keskuspankki säätelee rahan määrää taloudessa. Pankkijärjestelmän merkitys rahapolitiikkaan on yleensä keskeinen, koska valtaosa rahavarannosta koostuu talletuksista. Tuolloin keskuspankit huolehtivat seteleiden liikkeelle laskemista. Keskuspankki on myös ”pankkien pankki”, joka tasaa pankkien maksuvalmiudessa tapahtuvia lyhytaikaisia heilahteluja yli yön -kaupalla. Keskuspankki myötää myös lyhytaikaista luottoa. Keskuspankki saattaa joutua myös turvaamaan valtion rahoitustarvetta setelirahoituksella.

                 Seuraavaksi pohditaan rahapolitiikan vaikutuskanavia inflaation hillitsemisessä ja työttömyyden alentamisessa. Tämän jälkeen tarkastellaan Venäjän federaation keskuspankin toimenpiteitä ja rahapolitiikan strategian muutoksia viimeisen kymmenen vuoden aikana. Samassa yhteydessä tarkastellaan myös graafisesti harjoitettua rahapolitiikkaa.

3.1.                Rahapolitiikan vaikutuskanava inflaation hillitsemisessä

Keskuspankit voivat vaikuttaa pankkien lainanantoon. Tällä tavalla keskuspankit voivat säädellä yhteiskunnan rahan määrää. Keskuspankki siis määrää rahan tarjonnan. Suppea raha käsittää setelit ja vaihtorahan ja käteistalletukset (M 1). Lavea raha sisältää myös nostorajoitteiset määräaikaistalletukset. M3 sisältää em. lisäksi myös pankkien liikkeelle laskemat sijoitustodistukset.

                    hinta

                                         määrä

Kysyntä ja tarjonta määräävät tasapainon

Tarjontakäyrä voi myös siirtyä. Keskuspankki säätelee rahan määrää. Kun keskuspankki haluaa vähentää rahan määrää, niin tarjonta käyrä siirtyy vasemmalle eli rahan arvo kasvaa. Kuvassa tarjontakäyrä on oikealle kohoava käyrä. Tämä siirtyminen voi tapahtua muuttamalla ohjauskorkoa tai yön yli –korkoa. Venäjällä on erityisesti Federaation keskuspankki korottanut pankkien vähimmäisvarantovelvoitteita.

Kvantiteettiteorian mukaan rahan kysynnällä on passiivinen rooli. Juuri rahan tarjonta välittyy suoraan hintatasoon.  Keynes korosti sitä vastoin rahan kysynnän ja yleisen korkokannan yhteyttä; korkotaso vaikuttaa puolestaan kokonaiskysyntään. Keynesin mukaan ihmiset pitävät rahaa hallussaan transaktiomotiivin tähden, varovaisuusmotiivin tähden ja spekulaation tähden.

Kvantiteettiteoria korostaa rahan määrää (teoriasta ks. Kontulainen & Tarkka 1998: 343; Pekkarinen & Sutela 2000: 258; vrt. Bradshaw 1996:277-281). Vaihdon identiteetin mukaan rahan määrän ja sen kiertonopeus on sama kuin yleisen hintatason ja vuotuisen liiketoimien lukumäärä. Tästä seuraa siis, että yleisen hintatason muutos on suoraan verrannollinen rahan määrän muutokseen. Inflaatio johtuu liian keveästä rahapolitiikasta, rahan määrän korkeasta tarjonnasta.

Korko vaikuttaa investointeihin ja kulutukseen. Kun korko reagoi rahapolitiikkaan herkästi, niin rahapolitiikka on tehokasta: rahan kysyntä riippuu liiketoimintamotiivista. Jos investoinnit ja kulutus reagoivat herkästi koron muutoksiin, niin rahapolitiikka on tehokasta. Korko saa aikaan kokonaiskysynnän muutoksen, millä on oma kerroinvaikutuksensa. Rahan kysyntä lisääntyy nimellisten kokonaistulojen myötä, mutta vähenee yleisen korkokannan noustessa. Rahapolitiikka vaikuttaa lyhyisiin korkoihin. Yleisö pitää hallussaan lisääntyvän rahamäärän, kun keskuspankki on lisännyt rahan määrää, jos yleinen korkotaso alenee.

Odotuksilla viitataan yleensä inflaatio-odotuksiin (odotusten vaikutusta inflaatioon korostavat mm. Kontulainen & Tarkka 1998:343). Inflaatio-odotuksia kuvataan sekä lyhyen ajan Phillipsin käyrällä että pitkän ajan käyrällä. Lyhyellä periodilla näyttäisi inflaation ja työttömyyden välillä vallitsevan käänteinen riippuvuus. Pitkällä periodilla inflaatio-odotukset ja odotettu inflaatio vastaavat toteutunutta. Milton Friedmanin mukaan työttömyyden vähentäminen kokonaiskysyntää lisäämällä johtaa kiihtyvään inflaatiokierteeseen. Tämän vuoksi rahan tarjonnan kasvuvauhtia tulisi hillitä. Jos rahapolitiikkaa kevennettäisiin, niin inflaatio kiihtyisi palkkaneuvottelujen ennakoinnin vuoksi. Rahapolitiikalla ei kyettäisi vaikuttaa lyhyellä ajalla työvoiman kysyntään ja tarjontaan. Rahapolitiikka onnistuisi inflaation hillitsemisessä, mutta ei työttömyyden.

Rahoituksen hinta on määräytynyt Venäjällä määräytynyt huomattavasti monimutkaisemmin kuin edellä kerrottu kansantalouden perusteiden malli kysynnästä ja tarjonnasta.  Rahan hintaan ovat vaikuttaneet myös lainsäädännölliset esteet ja rahoitusmarkkinoiden kehittymättömyys. Myös rahapolitiikan vaikutuskanavat on rajoitetut inflaation hillinnässä, kun arvioiden mukaan venäläisten tuloista noin puolet kuuluu harmaan talouden piiriin, mutta näitä ansiotuloja ei suinkaan makseta usein ruplissa – ja vielä harvemmin ne talletetaan pankkiin, jotka koetaan verotarkastajien sivukonttoreiksi. Harmaan dollari-talouden läsnäolo merkitsee siis kysyntäinflaation jatkumisen edellytyksiä, vaikka keskuspankin kireän rahapolitiikan avulla on vähennetty ruplan määrää.   Keskuspankki kontrolloi liikkeellä olevan rahan määrää, jotta luottamus rahaan säilyisi.  Maksuvalmiuteen ja rahan tarjontaan keskuspankki vaikuttaa rahapolitiikan keinojen avulla.   Ruplan inflaatiolle on etsitty syitä kvantiteettiteorian (rahan määrästä), kysyntäinflaation, kustannusinflaation inflaatio-odotusten sekä kansainvälisen talouden ja ulkomaankaupan muutosten avulla.

Rahan määrään liittyvät seikat olivat merkittävä tekijä 1990-luvun inflaatiossa Venäjällä. Keskuspankki oli hölläkätinen luotonannossa ja kiihkeä setelipainonsa pyörittämisessä (Lehto 1994:80; Rautava 1996:29). 1990-luvun ongelmia on ymmärretty myös viitaten ongelmiin rahan (M2) kiertonopeudessa (velocity; Hoggarth 1996).   Säästäjälle maksettava korko houkuttelee säästämään, mutta ruplan devalvoituminen, inflaatio sekä epäluottamus pankkijärjestelmää kohtaan ovat pitäneet säästämisen alhaisena.   

Käteisen rahan määrän (M1) kasvu on hidastunut Venäjällä.  Talouden tervehtymistä osoittaa, että vaikka lyhyet korot ovat laskeneet, niin myös investointikustannusten inflaatioprosentti ja kuluttajahintaindeksin inflaatio ovat pienentyneet.  Vuosien 1992-1995 aikana  tapahtui voimakas rahan tarjonnan kasvun ja samanaikaisesti kiihtyvä inflaatio: rahamäärän kasvu nosti hintoja 3-4 kuukauden viiveellä (ks. Rautava & Sutela 2000:180-181). M2 on lisääntynyt yhä viime vuosina, mutta M2 osuus BKT:sta on ollut Venäjällä perinteisesti huomattavan alhainen (ks. Rautava 1996:35; Hoggarth 1996).

3.2.                Rahapolitiikan vaikutuskanava työttömyyden alentamisessa

Monetaristien mukaan inflaation hillitsemiseksi tulee kiristää rahan tarjontaa. Rahan määrä vaikuttaa yleiseen hintatasoon. Kun rahan määrää ei hillitä, niin talouskasvun seurauksena työmarkkinajärjestöt ottavat palkkavaatimuksissa huomioon odotukset inflaation jatkumisesta tai kiihtymisestä. Puolestaan työvoimakustannusten nouseminen merkitsee paineita työttömyyden lisääntymiseen. Inflaatiota nopeuttamalla voidaan alentaa reaalipalkkaa, lisätä työn kysyntää ja alentaa työttömyyttä tilapäisesti. Monetaristien mukaan rahan määrää säätelevä rahapolitiikka vaikuttaa työttömyyteen vain tilapäisesti.

Kannustaako korkokannan lasku uusiin investointeihin, joiden seurauksena pääomamarkkinat tasapainottuisivat ja tuotanto palautuisi täystyöllisyystasolle? J.M. Keynes ei hyväksynyt tätä johtopäätöstä. Raha vuotaa pois kierrosta, koska ihmiset myös pitävät rahaa hallussaan käteisenä.  Hyödykekysynnän laskua seuraa yritysten varastojen kasvu, minkä vuoksi uudet tilaukset vähenevät ja työllisyysaste laskee.  Kun kysyntä on laskenut ja työttömyys lisääntynyt, niin matala korkokanta ei riitä uusien investointien käynnistämiselle (ks. myös Hacche 1979: 161-165, 251-259). 

Venäjän federaation työttömyyden arvioiminen suhteessa keskuspankin rahapolitiikkaan on kompleksinen. Itse asiassa inflaation hidastuminen on viime vuosien aikana tapahtunut samanaikaisesti myönteisen työllisyyskehityksen kanssa. Taustalla työllisyyskehitykselle on yhtäällä vihdoin kymmenen vuoden taantuman jälkeen elpyneet investoinnit. Todellinen työllisyystilanne ei ollut tilastoissa Neuvostoliiton sortumisen jälkeen, koska työttömäksi ilmoittautumista ei koettu vanhan perinteen tähden moraalisesti kelvolliseksi ratkaisuksi. Mutta toisaalla moni työtön teki kuitenkin harmaassa taloudessa säännöllisesti töitä. Myös Federaation eri alueet ovat hyvin erilaiset sekä työllisyyden että hintatason suhteen.

3.3.  Keskuspankin rahapolitiikan välineet

Kansainvälinen talous on vaikuttanut Venäjän kansantalouden inflaatioon, koska ulkomaankaupan hinnat ovat siirtyneet kotimaiseen hintatasoon.  Federaation keskuspankki säätelee rahan määrää ja rahan tarjontaa.   Keskuspankki määrittää rahapoliittisten päämääriensä mukaisesti ohjauskoron, joka säätelee lyhyitä markkinakorkoja.  Keskuspankki ei ole kyennyt korkealla ohjauskorollaan hillitsemään inflaatiota. Pääomien hankkimisen ja rahatalouden kehittämättömyyden eräs tärkeä ongelma on ollut koko rahoitus- ja pankkijärjestelmä (ks. Komulainen 2000:14; van Wijnberger 1998:99-122; Khachaturova 20.5.2002; Lawson 2002).

Venäjän keskuspankki sai uuden johtajan keväällä 2002, jolloin Sergei Ignatyev ilmoitti ottavansa uudistuksiin esikuvia Yhdysvalloista. Järjestelmän toimivuutta epäillään kuitenkin kovasti (ks. Sinitsyn 20.5.2002). Joulukuussa 2001 julkistettiin ohjelma pankkien stabiliteetin vahvistamiseksi ja luottamuksen lisäämiseksi sekä pankkien voitostaan maksaman veron alentamiseksi 43 %:sta 24 %:iin (ks. Khachaturova 20.5.2000).   Rahamarkkinoilta on saatavissa pääasiassa vain lyhytaikaisia vieraan pääoman sijoituksia, joiden korko on huomattavan korkea.

M2 –rahan määrä kasvoi 2,0 % elokuusta syyskuulle 2002. Korkea öljyn hinta (2002 3Q, 25,8 $/bbl Ural) mahdollisti keskuspankkia kasvattaa ulkomaisen valuutan varantoja (GIR). Varannot olivat syyskuun lopussa $ 45,6 miljardia. MIACR (Moscow Inter-Bank Actural Credit Rate) yhden päivän korko oli 6,0 % syyskuussa 2002, kun elokuussa 2002 se oli 4,9 %. Sergei Ignatyev on tähdentänyt, että Venäjän keskuspankki tulee hillitsemään rahan määrän kasvua, mikä tapahtuu yleensä Venäjällä vuoden viimeisellä neljänneksellä. Venäjän keskuspankki hillitsee inflaatiota rahapoliittisin keinoin, on Ignatyev korostanut. Keskuspankki olisi valmis uhraamaan osan valuuttavarannostaan tuohon päämäärään. Asiantuntijat ovat olleet kuitenkin skeptisiä keskuspankin menestyksessä hillitä inflaatiota ja rahan määrän kasvua, jos öljyn hinta säilyy korkeana. 

Talletukset venäläisiin pankkeihin ovat kasvaneet kesän 2002 aikana. Vuoden 2002 alusta talletusten määrä kasvoi 16 % nimellisarvossa, 5,5 % nettoarvossa. Kasvu on ollut vähän hiljaisempaa kuin vuotta aiemmin, jolloin reaalinen kasvu oli 5,9 %. 31.7.2002 tietojen mukaan pitkäaikaisia lainoja (yli vuoden lainat) oli 29 % kaikista lainoista, mikä on 2 % enemmän kuin tammikuussa 2002. Vieraan valuutan lainojen osuus on vuosien aikana vähentynyt, mutta edelleen osuus on korkea. Vieraan valuutan lainojen osuus oli 43 % kaikista lainoista heinäkuussa 2002, mikä on 4 % enemmän kuin vuoden 2002 alussa.

Venäjän federaation keskuspankin talouspolitiikkaa on leimannut 1990-luvulla vapaamielinen rahan määrän kasvu, mutta samanaikaisesti korkea lainakorko. Sen sijaan esimerkiksi Yhdysvaltojen talouspolitiikka on tukenut vuoden 2002 alusta alkaen korkoelvytystä, jossa federation funds –tavoitekorko on laskenut 1,75 %:n, minkä vuoksi keveän rahapolitiikan riskinä on ollut inflaation kiihtyminen, mistä on antanut viitteitä pitkien korkojen nousu. Funds-tavoitekoron laskulla on Yhdysvalloissa pyritty tarjoamaan halpaa velkaa, jolla yritystoimintaa ja kulutusta voitaisiin virkistää.  Venäjällä ei puolestaan korkoelvytystä voi keskuspankki käyttää, koska kaikki merkittävät pitkäaikaiset velat yritystoiminnan virkistämiseksi ovat vieraassa valuutassa.

Vastaavasti vertailu euroalueella on myös kiehtova. Euroalueella epävarmuus näkyy pitkien korkojen kohoamisena: 3 kk:n eurobor-korko on säilynyt 3,3-3,5 tuntumassa, mutta 12 kuukauden euribor-korko on kohonnut 3 %:sta yli 4 %:iin vuoden 2001 lopulta. Venäjän keskuspankin korko on vielä jonkin verran korkeampi. 

Aggregaattikysynnän lisäys johtaa tuotannon lisäykseen, Yt. Lisäys tuotannossa merkitsee enemmän tuloja ja lisäystä aggregaattikysynnässä. Tämä lisäys tuotannossa voi syntyä myös koron laskun seurauksena. Tällöin usein puhutaan ns. korkoelvytyksestä. Aggregaattikysyntäkäyrä on merkitty Ytd. Kulutuskysyntä riippuu tuloista ja rajakulutusalttiudesta (AD:n kulmakerroin). Rahan määrän kasvu merkitsee inflaatiota. Tällöin rahan motiivi arvonsäilyttäjänä heikkenee, kun taas rahan merkitys vaihdonvälineenä korostuu. Inflaation tähden ihmiset eivät pidä rahaa hallussaan. Tämä on erityisen havaittavaa Venäjällä, jossa ihmiset eivät pidä ainakaan ruplia hallussaan, koska rupla menettää nopeasti arvoansa. Epäluottamus ruplaa kohtaan purkautuu hyödykekysyntään tai rahanvaihdossa vieraaseen valuuttaan. Hyödykekysynnän lisääntymisen seurauksena työllisyysasteen paranee ja tuotannon määrä lisääntyy.  Tilastojen mukaan näyttää todella reaalinen tuotanto kasvaneen viime vuosien aikana. Samanaikaisesti on kuitenkin sekä rahan määrän lisäys hidastunut että inflaatio hidastunut (prosentuaalisia muutoksia), mikä ilmentää, että kansantalouden kehitykseen ovat vaikuttaneet myös muut tekijät. 1990-luvun loppuun saakka rahan määrä kasvoi hyvin voimakkaasti yhdessä ankaran inflaation kanssa, mutta investointiaste säilyi erittäin alhaisena tuotannon elpyessä vasta 1996-97.

Lähde: Barro 1997: 776

IS-LM –käyrä osoittaa finanssipolitiikan ja korkoprosentin vaikutusta. Kirjain L viittaa rahan kysynnän funktioon ja M viittaa rahan määrään. LM ilmaisee rahapolitiikan ilmiöitä ja IS reaaliprosessia (rahapolitiikan näkökulmasta Barro 1997:782-783).  Tätä käyrää käytetään arvioimaan tuotantoa ja korkoprosenttia.  Aggregaattikysyntä laskee oikealle. Aggregaattikysynnän lisäys siirtää IS käyrää oikealle. Koron lisäys vähentää rahan kysyntää ja aggregaattikysyntää hyödykkeille. Rahan määrän lisäys vaikuttaa samalla tavalla kuin hintatason alentuminen: kukin rahan määrän lisäys siirtää LM käyrää oikealle, tuotannon määrä lisääntyy.  

4. Yhteenveto

                 Useat tutkijat ovat korostaneet Venäjän talouden ongelmia. Usein saatavilla olevat kirjat on kuitenkin kirjoitettu juuri pian vuoden 1998 valuuttaromahduksen jälkeisissä traumaattisissa tunnelmissa. Tässä raportissa tarkasteltiin Venäjän kansantalouden keskeisiä tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet ruplan arvon nopean heikkenemisen. Raportissa tuli ilmi, että Venäjän kansantaloudessa on useita tekijöitä, jotka luovat vakautta. Kansantalouden tilanne on erilainen kuin 1990-luvulla.  Nopeaa ruplan romahdusta ei ole nyt odotettavissa.

                      Kaikki ongelmat eivät ole poistuneet. Venäläisen markkinatalouden kykenevyyttä ei pidä kuitenkaan arvioida suomalaisen markkinatalouden pelisääntöjen ahtaassa viitekehyksessä. Venäläiset eivät pidä varallisuutta ruplana, vaan ansiot purkautuvat kulutukseen. Suuri osa ansioista saadaan euroissa ja dollareissa, minkä vuoksi venäläinen on ostovoimaisempi kuin viralliset tilastot antavat ymmärtää. Keskuspankin keinot ovat hyvin rajatut, koska kansalaisten varallisuudesta ja ansioista merkittävä osa on dollareissa tai euroissa. Jatkuva kulutuskysyntä aiheuttaa inflaatiopaineita, mutta keskuspankki ei kykene hillitsemään inflaatiopaineita. Tämä kulutuskysyntä on myös kotimaista tuotantoa stimuloiva tekijä. Venäläinen oma tuotanto kehittyy voimakkaasti tällä hetkellä. Venäjän kansantalouden ongelmien tiedostamisen ja vanhojen ongelmien muistelun rinnalla tulee yhä voimakkaammin nähdä koko Venäjän kansantalouden dynamiikka ja mahdollisuudet, kun Japanin, EU:n ja Yhdysvaltojen taloudet ovat suurissa vaikeuksissa.

5. Kirjallisuus

Barro, Robert J. 1997. Macroeconomics.  Massachusetts Institute of Techonoly.

Bradshaw, Michael J 1996. The prospects for the post-socialist economies. The Global Economy in Transition. Ed. by Daniels & Lever. Longman:  Harlow.

Dabrowski, M – Paczynski, W. – Rawdanowicz, L 2001. Inflation and Monetary Policy in Russia: Transition Experience and Future Recommendation. RECEP.

Hacche, Graham 1979. The Theory of Economic Growth. An Introduction.  The Macmillan Press Ltd: London.

Hare, Paul G. 2002. Russia and the World Trade Organization. RECEP

Harrod, R.F. (1948). Towards a Dynamic Economics. London: Macmillan.

Hoggarth, Glenn 1996. Monetary Policy in Russia. Russia´s Financial Markets and the Banking Sector in Transition. Bank of Finland Studies A:95. Helsinki.

Khachaturova, Marina (20.5.2002). “Banking in Russia: An urgent need for reform”. The Russia Journal 20.5.2002.

Komulainen, Tuomas 2000. Siirtyikö Venäjä vuonna 1997 kriisistä vakauteen? 1/2000 Talous ja tulevaisuus. Suomen lähialueet. Tilastokeskus. Oy Edita Ab, Helsinki.

Kontulainen, Jarmo & Tarkka, Juha 1998. Rahapolitiikka ja inflaatio. Kansantaloutemme – rakenteet ja muutos. Taloustieto Oy, Tampere.

Lawson, Eugene 2002. What is It Like Doing Business in Russia and with Russians? Russia Ten Years After.

http://www.ceip.org/files/programs/russia/tenyears/transcript2.htm

Lehto, Juha 1994. Venäjän kaupan opas. Toimintaympäristön nykytila. Yrityksen tietokirjat OY.  Gummerus. Helsinki.

Pekkarinen, Jukka & Sutela, Pekka 2000. Kansantaloustiede. WSOY:Juva.

Rautava, Jouko 1996. Financial Factors and Economic Development – Russian Dilemmas. Russia´s Financial Markets and the Banking Sector in Transition. Bank of Finland Studies A:95. Helsinki.

Rautava, Jouko & Sutela, Pekka (2000). Venäläinen markkinatalous. WSOY: Helsinki.

Russian Economic Trends. Monthly. 14.10..2002. Russian-European Centre for Economic Policy.

URL:http://www.recep.org

Sinitsyn, Alexei (20.5.2000). ”Banking in Russia: Ignatyov assembles a new team at CBR”. The Russia Journal 20.5.2002.

Volovik, N. & Leonova, N. 2002. Foreign Trade. Institute for the Economy in Transition. Dir. Y. Gaidar. http://www/et.ru/

Wijnberger, Sweder van 1998. “Bank Restructuring and Enterprise Reform”, s. 99-122. Peter Boone & Stanislow Gomulka & Richard Layard (ed.), Emerging from Communism. Lessons from Russia, China and eastern Europe. London.

Римма Ахмирова (22.1.2003). В какой валюте лучше хранить свои деньги. S. 7. Комсомольская правда.

Правительство Москвы. www.mos.ru.

Juha Molari
Venäjän Kauppatie-lehti
Tel. +358-44-5818 518, +7-812-2440343,
8-921 9721614 (soitot Pietarista)
+7 921-9721614 (soitot Suomesta)